Eläinhoitola – Eläinparkki

Koirat majoittuvat nykyaikaisessa ja ajantasaisesti varustellussa 20 paikkaisessa Koirahoitolassa, jossa on erityisesti kiinnitetty huomiota hoidossa olevien koirien hyvinvointiin, turvallisuuteen ja tilojen puhtaanapitoon. Kissat ja muut pieneläimet majoittuvat omassa rakennuksessa. Tilojen suunnittelussa sekä päivittäisessä hoitotyöskentelyssä huomioidaan hoidossa olevien eläinten hyvinvointi.

Kysy hoitopaikasta

Tilat

Koirahoitola on jaettu neljään osastoon, kullakin osastolla on viisi paikkaa. Näin kukin hoidossa oleva koira saa paremmin rentouduttua omassa tilassaan, kun samalla osastolla ei ole koiria kymmenittäin. Kaikilla osastoilla on koneellinen ilmastointi ja säädettävä lämmitys. Jokaisella koiralla on oma sisä- ja ulkotila, saman perheen keskenään toimeen tulevat koirat voivat majoittua samassa tilassa. Eri perheen koirat eivät ole keskenään tekemisissä hoitojakson aikana. Vieraan ihmisen turvallisesti käsiteltävät koirat ulkoilutetaan useita kertoja päivässä. Tilamme mahdollistavat ottaa hoitoon myös koiria, jotka eivät siedä vieraan ihmisen käsittelyä ja läheisyyttä. Kissat ja muut pieneläimet majoittuvat eri rakennuksessa kuin koirat, mikä mahdollistaa niille rauhallisemman loma-ajan meillä. Eri perheiden kissat eivät näe toisiaan, joka vähentää myös niiden stressiä hoitojakson aikana. Eläinten käsittelyssä ja hoidossa pyrimme mahdollisimman stressittömään toteutukseen. Suurin osa meillä hoidossa käyneistä lemmikeistä tuleekin innoissaan seuraavalla kerralla ovesta sisään.

Hinnasto

Standard Holiday

25,50-30,00 € / Vuorokausi

Lue lisää
Dagis

15,50-21,00 € / Päivä

Lue lisää
Activity Holiday

15 € / Päivä

Lue lisää
Kis-Kis Holiday

15,50-20,00 € / Vuorokausi

Lue lisää
Pieneläin

8,50-13,00 € / Vuorokausi

Lue lisää

Ota yhteyttä

Hoitopaikan kyselyt


Täytä lemmikkisi hoitosopimus ennakkoon

Huom! Hoitosopimus ei ole häkkipaikkavaraus.

Koirille Kissoille Pieneläimille Päivähoito


Asiakaspalveluajat sekä lemmikkien hoitoontuonti- ja hakuajat

Aamuisin klo 07:00 – 09:00
ja iltaisin 16:00 – 20:00

Puh. 044 243 4531

Asiakaspalveluaikoja ei ole

Juhannusaattoiltana | Juhannuspäivän aamuna | 24.12, 25.12.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Koiran hoitosopimukseen pääset tästä ja kissan hoitosopimukseen pääset tästä.

Täytä koiran päivähoitosopimus ennakkoon tästä.

Huom! Hoitosopimus ei ole häkkipaikkavaraus.

Koirallasi tulee olla Suomen kennelliiton säädösten mukaiset rokotukset. Alle neljän kuukauden ikäinen Suomessa syntynyt rokottamaton pentu voidaan tuoda hoitoon tai kurssille. Ulkomailla syntyneillä pennuilla tulee olla omat rokotukset voimassa ennen meidän palvelujen käyttöä.

Suosittelemme vahvasti hoitoon tulevien kissojen rokottamista. Kissoilla on huomattavasti suurempi riski saada tarttuva tauti hoitolaolosuhteissa kuin koirilla. Rokotukset suojaavat kissaasi vaarallisilta tarttuvilta taudeilta.

On suositeltavaa tuoda lemmikille omat ruoat hoitojakson ajaksi, jotta suolisto saisi ympäristön vaihdon yhteydessä kuitenkin tuttua ruokaa.
Meiltä on kuitenkin mahdollista ostaa koiralle ruoka lisähinnalla. Voit myös tehdä koiran ruoka-, puruluu- ja herkkuostoksia hoitolan myymälästä lemmikkiä hoitoon jättäessä. Kissoille tarjoamme kuivaruoan ilman lisähintaa. Mikäli kissasi on erikoisruokavaliolla, herkkämahainen tai reagoi elämän muutoksiin suolistollaan, niin tuo kissallesi oma kuivaruoka. Näin varmistamme kissallesi mukavamman hoitojakson.

Ilman muuta voit tuoda. Omat tutut lelut ja pedit lisäävät lemmikkisi turvallisuuden tunnetta vieraassa ympäristössä. Omia ruoka- ja vesiastioita ei tarvitse tuoda.

Lemmikkien hoitoon tuonti- ja hakuajat ovat klo 7-9 ja klo 16-20. Poikkeuksena juhannusaattoilta, juhannuspäivän aamu, jouluaatto sekä joulupäivä. Näinä päivinä ei asiakaspalveluaikoja, näin annamme myös hoidossa oleville eläimille juhannus- ja joululoman (ei vaihtuvia eläinasiakkaita näiden päivien aikana).

Koirat, kissat, marsut, hamsterit, kanit, hiiret, rotat ja chinchillat. Muiden lemmikkien osalta neuvottelemme tapauskohtaisesti.

Hoitolapalvelujen (koirat, kissat ja muut eläimet) peruutusehdot

Hoitojakson peruutus / lyhentäminen korvauksetta 4 vuorokautta ennen.

Esimerkiksi perjantaina alkava hoitojakso tulee peruuttaa viimeistään maanantaina aamulla klo 9:00 mennessä.

Kolme vuorokautta ennen tehdystä peruutuksesta perimme 25% perutun hoitojakson hinnasta.

Kaksi vuorokautta ennen tehdystä peruutuksesta perimme 50% perutun hoitojakson hinnasta.

Vuorokausi ennen tehdystä peruutuksesta perimme 100% perutun hoitojakson hinnan.

Prosenttiosuudet otetaan ensimmäisen kolmen vuorokauden ajalta sovitusta hoidosta. Peruutus tulee tehdä sähköpostiin info@aistijatunne.fi tai viestillä puhelinnumeroon 044 243 4531.

Ajanvarauksella sovittujen palvelujen kuten trimmaus, koirahieronta, yksityistunti, emmi-pet hoito, yksittäinen tilavuokra (halli, pesutila, kenttä) peruutusehdot

Varatun palvelun voi peruuttaa korvauksetta viimeistään 24 h ennen varattua aikaa sähköpostitse info@aistijatunne.fi tai viestillä puhelinnumeroon 044 243 4531.

Myöhemmin peruutetusta tai käyttämättä jätetystä ajasta laskutamme palveluun varatun ajan mukaisen hinnan.