DOBO on loistava yhteinen liikuntaharrastus koiralle ja ohjaajalle. Tunnilla aika menee kuin siivillä, ja siinä samalla tulee “kiusattua” ohjaajan syviä lihaksia kuin huomaamatta. Koirat nauttivat myös tästä lajista, ja kerrankin treenien jälkeen on hieman väsynyt koira kotona. Nyt tästä kurssista viihdykettä koiran kanssa yhteiseen tekemiseen.
DOBO on koiran ja ohjaajan yhteinen liikuntamuoto, jossa tehdään erilaisia tehtäviä pallojen ja tasapainotyynyjen kanssa. Osa tehtävistä on vain ohjaajalle, osa vain koiralle ja osa tehdään yhdessä. Koiralla ei tarvitse olla aikaisempaa koulutustaustaa. Tämä laji käy myös hyvin koiralle, jolla on vähän keskittymisen kanssa haasteita. Toiminnallinen koira pääsee tunnin aikana tekemään asioita oikein urakalla.
Kurssin kouluttajana toimii Jenni Moilanen.
Kurssi pidetään lämpimässä koulutushallissa, Hokkashallissa. Pukeudu kurssikerroille joustavilla vaatteilla, voit myös ottaa sisäliikuntaan soveltuvat kengät mukaan. Vesikuppi koiralle ja vesipullo itselle. Koiran kynnet tulee pitää lyhyenä (leikattuina) kurssin ajan. Ennen halliin tuloa tulisi ohjaajan ja koiran liikkua reippaasti kävellen noin 10minuutin ajan, jotta molempien lihakset olisivat lämpimät halliin tullessa.
Kurssi toteutetaan tiistaisin klo 18:00. Kurssi kokoontuu neljä kertaa. Päivämäärät ovat 11.3., 18.3., 25.3. ja 1.4.
Voit maksaa kurssin myös ePassilla, Edenredillä tai Smartum-liikuntaedulla.
Smartum ja ePassi maksu onnistuu suoraan tästä verkkokaupan kautta.
Jos haluat maksaa Edenredillä verkkopalvelun kautta, niin varaa ensin paikkasi sähköpostilla info(at)aistijatunne.fi tai puhelimitse 044-2434 531 (klo 7-9 tai klo 16-20). Kun paikka on sinulle varattu, niin sen jälkeen mene omilla tunnuksillasi Edenredin verkkosivuille/mobiilisovellukseen. Syötä tarvittavat tiedot ja hyväksy maksu. Saamme tästä automaattisesti sähköisen kuitin.
Jos haluat maksaa vain osan liikuntaeduilla, niin laita sähköpostia info(at)aistijatunne.fi tai soita 044-2434 531
Hinta: 84,00 € | Koulutuskerrat: 4 x 45 min