Nämä näyttelytreenit on kohdennettu alle vuoden ikäisille koirille.
Näyttelytreenit on hyvä aloittaa hyvissä ajoin ennen näyttelyihin menoa. Näyttelytreeneihin voit tulla ihan vasta-alkajana tai näyttelykonkarina. Näyttelytreenit ovat myös hyvä häiriöharjoite nuorelle koiralle. Näyttelytreeneissä haetaan koiralle iloista ja rentoa kehäkäytöstä sekä rauhaa ja itsevarmuutta seisomiseen. Samalla handleri saa tarvittavia ohjeita koiransa esittämiseen.
Mikäli koirallasi on huonoja kokemuksia vieraan ihmisen lähestymisestä tai koirasi puolustaa itseään puremalla/näykkimällä, niin kerrothan tästä kouluttajalle ennen kuin hän lähestyy koiraa. Tämä on tärkeää niin kouluttajan työturvallisuudelle, mutta myös koirasi hyvinvoinnille, ettei se joudu henkisesti liian vaikeisiin tilanteisiin. Ryhmätreeneissä voimme pienessä määrin totuttaa em. tavalla toimivaa koiraa kohti rennompaa käytöstä. Jatkokouluttaminen vaatii koiranohjaajalta koiran kouluttamisen taitoa. Mikäli koiran käytös puremiseen/näykkimiseen/väistämiseen on vahva, niin koira tarvitsee huomattavan paljon enemmän toistoja kuin mitä yksittäisessä ryhmätreenissä voidaan toteuttaa.
Sairasta koiraa ei saa tuoda koulutukseen.
Kennelliiton yleiset jääviyssäännöt muuttuvat 1.1.2026 alkaen. Huomioithan, että koiran näyttelyyn ilmoittanut henkilö on vastuussa jääviyssääntöjen noudattamisesta. https://www.kennelliitto.fi/lomakkeet/yleinen-jaaviyssaanto-112026
Treenien kouluttajana toimii Teija Viljanmaa-Petjala
Hinta: 11,00 €


